Booking.com

Voiko ihminen olla enää hölmömpi? Nämä ovat turistien typerimmät valitukset


Liian valkoinen hiekka ja yläosattomat auringonpalvojat ovat aiheuttaneet mielipahaa.


Joskus loma voi mennä pieleen pienestä, ainakin mikäli turistien valituksia on uskominen. Nipottavat matkalaiset ovat tyrmistyneet muun muassa vedenelävistä, rantahiekasta ja ulkomaalaisista asukkaista.
Brittilehti Telegraph listasi turistien typerimmät valitukset lomakohteissa.
– Jouduimme jonottamaan ulkona ilman ilmastointia.
– Lento Jamaikalta kotiin Englantiin kesti yhdeksän tuntia, kun taas amerikkalaisilta kotimatka kesti vain kolme tuntia.
– Velvollisuutenne matkanjärjestäjänä on varoittaa meitä äänekkäistä ja sikailevista vieraista ennen matkaamme.
– Varasimme retken vesipuistoon, mutta kukaan ei kertonut, että meidän tulisi tuoda mukanamme uimapukumme ja pyyhkeemme.
– Hyttynen pisti minua. Kukaan ei sanonut, että ne voivat pistää.
Voiko ihminen olla enää hölmömpi? Nämä ovat turistien typerimmät valitukset

Harmia hotellissa

Nainen uhkasi soittaa poliisit väitettyään, että henkilökunta oli lukinnut hänet huoneeseensa. Tosiasiassa hän oli tulkinnut huoneen ovessa roikkuneen "älä häiritse" kyltin varoitukseksi pysytellä huoneessa.
Australiassa Novotel-hotellin vieras valitti, että hänen keittonsa oli liian paksua ja vahvaa. Kävi ilmi, että hän ryysti kastiketta.
– Olimme kihlattuni kanssa varanneet kahden sängyn huoneen, mutta meidät sijoitettiin huoneeseen, jossa oli parisänky. Pidän teitä vastuussa siitä, että olen nyt raskaana. Tätä ei olisi tapahtunut, jos olisitte antaneet meille huoneen jonka varasimme.
– Vertasin yhden makuuhuoneen huoneistomme kokoa ystäviemme kolmen makuuhuoneen asuntoon, ja meidän oli huomattavasti pienempi.
– Esitteessä sanotaan, että "ei kampaajia majoituksessa". Me olemme kampaajaharjoittelijoita – voimmeko yöpyä täällä?

Rantaelämää

– Auringonotto yläosattomissa tulisi kieltää. Loma meni pilalle, sillä mieheni vietti koko päivän katsellen muita naisia.
– Ranta oli liian hiekkainen.
– Ostimme Ray Ban -aurinkolaseja viidellä eurolla katukauppiaalta, vain huomataksemme että ne olivatkin väärennöksiä.
– Hiekka ei ollut yhtään niin kuin esitteen hiekka. Esitteessänne hiekka näyttää keltaiselta mutta se onkin valkoista.
Voiko ihminen olla enää hölmömpi? Nämä ovat turistien typerimmät valitukset
– Kukaan ei kertonut meille, että meressä olisi kaloja. Lapset hämmentyivät.

Kulttuurishokkeja

– Täällä on liikaa espanjalaisia. Reseptionisti puhuu espanjaa. Ruoka on espanjalaista. Liikaa ulkomaalaisia.
– Minusta esitteessä tulisi kertoa, että paikallinen kauppa ei myy kunnon keksejä, kuten inkivääripähkinä -ja kermavanukaskeksejä.
– Paikalliset kaupanpitäjät ovat laiskoja, kun sulkevat aina iltapäivisin. Minun tarvitsi usein ostaa asioita siestan aikaan, se pitäisi kieltää.
– Lomallani Intian Goalla oli vastenmielistä huomata, että melkein joka ravintolassa tarjoiltiin currya. En pidä mausteisesta ruuasta ollenkaan.
Lähde: Telegraph.co.uk
Kuvat: Colourbox.com

Kaukokohteissa uusi nousija – tästäkö suomalaisten uusi trendikohde?


                               New York, Yhdysvallat.
Tilastokeskuksen uusimman tutkimuksen mukaan yksi harvoista kaukokohteista kasvatti suosiotaan vuonna 2011.
Tilastokeskuksen Suomalaisten matkailu -tutkimuksen mukaan kaukokohteiden suosio jatkoi laskuaan vuonna 2011. Kestosuosikki Thaimaahan tehtiin 15 prosenttia vähemmän matkoja, kuin vuonna 2010. Sen sijaan Amerikan mantereelle tehtiin yhteensä matkoja jopa hieman enemmän, kuin Thaimaahan.
Vuonna 2011 Kaakkois-Aasiaan tehtiin 123 000 matkaa. Thaimaan osuus oli 94 000 matkaa. Amerikan-matkoista kolme neljästä, 75 000 matkaa, tehtiin Yhdysvaltoihin. Yhdysvallat on yksi harvoista kaukokohteista, johon suomalaisten matkat lisääntyivät edellisvuodesta.
Yleisesti vapaa-ajanmatkoja Euroopan ulkopuolisiin maanosiin tehtiin noin kymmenen prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Tiedot ovat Tilastokeskuksen Suomalaisten matkailu -otostutkimuksesta. Matkamääriä varten haastateltiin 16 920 iältään 15–74-vuotiasta Suomessa vakituisesti asuvaa henkilöä.
Lähde: Tilastokeskus
Kuva: Colourbox
MTV3/Matkailu

Näiden lähimaiden kansalaisia viruu Phuketin vankilassa


Phuketin vankiloissa lojuu tällä hetkellä kaiken kaikkiaan 1845 vankia.
Vangit ovat lisääntyneet tämän vuoden puolella, koska Thaimaan poliisi on ottanut käyttöön nollatoleranssin huumausainerikoksissa.  

Ulkomaalaisvankeja joukossa on 38. Mukana ei ole yhtään suomalaista.
Monet ulkomaalaisista tulevat suomalaisille tutuista maista. Vankilassa on neljä brittiä, neljä saksalaista, neljä ruotsalaista ja yksittäisiä turisteja Sveitsistä, Hollannista, Norjasta ja Venäjältä. 

Muut ulkomaalaisvangit tulevat kaukaisemmista maista, kuten Malesiasta (3), Indonesiasta (3), Etelä-Koreasta (2), Taiwanista (2), Guineasta (2), Kamerunista (2), Romaniasta (2) ja Tunisiasta, Meksikosta, Intiasta, Pakistanista, Nepalista ja Australiasta. 

Vankila julistetaan ensi viikolla huumeettomaksi ja matkapuhelimettomaksi. 
Asiasta uutisoi Phuketwan.
Lähde : iltasanomat.fi

Suomalainen matkatoimisto konkurssissa – toimi näin!


Matkatoimisto RTG Ready To Go Oy konkurssiin.
RTG Ready To Go Oy on asetettu konkurssiin 22.5.2012. Yrityksellä on Kuluttajavirastossa konkurssin varalle vakuus, josta maksetaan korvausta valmismatkoista.
Matkatoimisto myi muun muassa lentokuljetuksesta ja hotellimajoituksesta koostuvia valmismatkoja.

Toimi näin

Jos olet maksanut matkasi osittain tai kokonaan luottokortilla, ota yhteyttä luottokortin myöntäjään. Jos haet korvausta luottoyhtiöltä, et enää voi hakea sitä Kuluttajaviraston vakuudesta.
Jos olet maksanut matkan suoraan matkatoimistolle, toimita sähköinen korvaushakemus Kuluttajavirastoon. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta käyttää sähköistä lomaketta, voit pyytää paperilomakkeen Kuluttajavirastosta.
Korvaushakemukset tulee toimittaa Kuluttajavirastoon 31.8.2012 kello 16:15 mennessä. Päätösten teko korvauksista voi alkaa vasta sen jälkeen.

Ohjeet valmismatkan ostaneelle kuluttajalle

Jos valmismatkaasi kuuluu majoitus ja reittilento, jonka liput olet jo saanut, sinulla on kaksi vaihtoehtoa:
1) Jos lähdet matkalle, joudut todennäköisesti maksamaan majoituksen toiseen kertaan tai järjestämään majoituksen itse. Konkurssin jälkeen tehdyistä sopimuksista aiheutuneita kustannuksia ei korvata vakuudesta. Sen sijaan vakuudesta korvataan alkuperäisen valmismatkasi toteutumatta jäävä osuus, esimerkiksi majoitus. Selvitystä matkan tilasta ei tarvitse toimittaa Kuluttajavirastoon, koska virasto saa RTG Ready To Go Oy:n konkurssipesältä vahvistuksen kaikista matkoista. Jos lähdet matkalle konkurssista huolimatta, varmista, että matkavakuutuksesi on kunnossa.
2) Jos päätät olla lähtemättä, saat korvausta maksamastasi kokonaismäärästä.
Jos RTG Ready To Go Oy on välittänyt sinulle toisen matkanjärjestäjän matkan, se toteutuu. Kaikki matkanjärjestäjät vastaavat omista valmismatkoistaan, myös välittäjiensä puolesta. Vaikka RTG Ready To Go Oy ei olisi tilittänyt maksua matkasta eteenpäin, matkanjärjestäjän on siitä huolimatta toteutettava matka. Ota yhteyttä matkanjärjestäjään ja varaudu esittämään maksutosite maksamastasi matkasta.

Näistä kuluista voi hakea korvausta

Valmismatkasta voi hakea korvausta Kuluttajaviraston hallussa olevasta vakuudesta seuraavista kuluista:
• Matkustajien paluukuljetus ja majoitus matkakohteessa paluukuljetukseen saakka, jos matkaan sisältyi majoitus.
• Kuluttajien maksamat ennakkomaksut ja keskeytyneestä matkasta käyttämättä jääneen matkan osuus.
• Valmismatkan ostoon oikeutetut vastikkeelliset lahjakortit.
• Jos asiakas on maksanut valmismatkaan kuuluvan majoituksen uudelleen, vakuudesta korvataan hotellimajoitus alkuperäisen sopimuksen mukaisesti.
• Pelkästä tilauslentokuljetuksesta.

Näistä kuluista ei voi hakea korvausta

Vakuudesta ei korvata esimerkiksi
• menetetystä työajasta aiheutuneita taloudellisia menetyksiä
• matkavakuutusta
• rokotuksista aiheutuneita kuluja
• korvausta mielipahasta, joka aiheutui pilalle menneestä lomasta
• matkakohteessa ostettuja retkipaketteja
Korvauksia voi hakea konkurssipesältä ja ne käsitellään konkurssivalvonnassa muiden velkojien vaatimusten tapaan. Vakuudesta ei myöskään korvata matkoja, joissa maksajana on yritys eikä vastikkeettomia eli mainostarkoituksessa annettuja lahjakortteja.
Lisätietoa: Kuluttajavirasto
Kuva: Colourbox
MTV3/Matkailu

Emerald Garden Resort - Thailand - Krabi

Viehättävä bungalow rauhallisella ja vehreän ympäristössä lähellä luontoa.Hotellissa on 20 Kpl bungaloweja ihastuttavaa trooppista puutarhaa. Kaksi allasta (n. 152 ja 136 m²), pienin on hiljainen allas. Pool bar. Baari ja à la carte-ravintolassa. Pesulapalvelu
Ilmastointi
Kyllä
Jääkaappi
Ei
Televisio
Kyllä
Pool
2
Lastenallas
Ei
Hissi
Ei
Baari
Kyllä
Ravintola
Kyllä
Mini Market
Ei
Keskeinen
Ei
Puhdistus pr. viikko
7
Internet-yhteys
Kyllä
Paikallinen keskus
1 km
Strand
1 km
Internet
Kyllä, osittain
Waterslide
Ei

Alanya - Blue Star Club - Club Dem Spa Resort


Blue Star Club -hotelli Club Dem & Spa Resort sijaitsee aivan meren tuntumassa Alanyasta länteen päin. Hotellissa on tilavia perhehuoneita jopa seitsemälle hengelle, vesiliukumäkiä ja leikkipaikka. Kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin hotellissa toimivat suomalaiset lastenkerhot. All Inclusive on varattavissa lisämaksusta.
Hotellissa on avarat nurmialueet hedelmäpuineen ja riippumattoineen sekä lisäksi spa, kuntoilutila, biljardi ja minigolf. Paikat lastenkerhoihimme Bamseklubiin 3–6- ja Superkids-kerhoon 7–12-vuotiaille varataan ennakkoon matkavarauksen yhteydessä.
Uima-altaita, vesiliukumäkiä ja uimalaituri
Club Dem & Spa Resortissa on kaksi allasaluetta. Lastenaltaassa on mustekalaa muistuttava vesiliukumäki. Hieman vanhemmat lapset (ja aikuiset) voivat huvitella vesiliukumäissä, jotka sijaitsevat alueella hieman taempana. Alhaalla rannassa on helpointa mennä uimaan portaita pitkin puiselta uimalaiturilta, jolla on myös aurinkotuoleja ja ponnahduslauta. Rannalla on olkikattoisia pikkumajoja.
Hotelli järjestää viihdeohjelmaa kolme kertaa viikossa.
Alueen parhaimpiin kuuluva spa
Spassa voit kokeilla esimerkiksi suklaahoitoa, joka saa ihosi tuntumaan silkinpehmeältä. Tai käydä kylpemässä hamamissa, minkä jälkeen rusketuksen sanotaan kestävän pidempään.
Aamiainen, puolihoito tai All InclusiveKun varaat aamiaisen tai puolihoidon (aamiainen ja päivällinen noutopöydästä) aikuisille ennakkoon, saavat saman matkavarauksen alle 12-vuotiaat lapset vastaavan aterian (aamiainen/puolihoito) veloituksetta.
Lisämaksusta on myös mahdollisuus varata All Inclusive, jolloin aterioiden lisäksi hintaan sisältyy välipalat ja jäätelö. Kun aikuiset varaavat All Inclusiven, saavat lapset sen alennettuun hintaan.
Club Dem & Spa Resort tarjoaa alle 10-vuotiaille lapsille kerran päivästä jäätelöä tai virvoitusjuomaa!

Perushintaan sisältyy: 
Majoitus valitussa huonetyypissä, ei aterioita.

Huoneet

– Kahden hengen hotellihuone 2–3 hengelle, parveke tai maaparveke.
– Perhehuone 2–6 hengelle, parveke tai maaparveke. Huone koostuu kahdesta makuuhuoneesta, joiden välillä on ovi.
– Uudistettu perhehuone päärakennuksessa 2–4 hengelle, parveke. Huone koostuu kahdesta makuuhuoneesta, joiden välillä on ovi tai liukuovi. Osasta huoneita on näkymä uima-altaalle tai rajoitettu merinäköala. Päärakennukessa myös muutama yhdestä huoneesta koostuva perhehuone 2–3 hengelle.
– Suurempi perhehuone 4–7 hengelle, kaksi makuuhuonetta sekä olohuone ja parveke.
Huoneiden sisustustaso vaihtelee.
Kaikissa huoneissa on suihku ja wc, hiustenkuivain, puhelin, satelliitti-tv, minibaari, mikroaaltouuni lastenruokien lämmitykseen sekä parveke tai maaparveke. Osassa parivuode. Ilmastointi/lämmitys varataan ja maksetaan paikan päällä, hinta huoneen koosta riippuen n. 28–55 e/vk. Siivous 7 krt/vk.

Lisätietoja

Rakennettu/laajennettu: 1990/2011-12, uudistettu osittain 2012. 261 huonetta. Tallelokero n. 15 e/vk.
Allaspyyhe vuokrattavissa hintaan 1 e/kpl sekä pantti n. 10 e. Allaspyyhkeen vaihto n. 1 e.
Internetkahvila (internetin käyttö n. 4 e/t) ja maksuton langaton internetyhteys hotellin yleisissä tiloissa.
Suuremmat vesiliukumäet ovat avoinna n. 4 t/pv, jakautuen aamu- ja iltapäivään. Ikäraja vesiliukumäkiin10 vuotta, nuoremmat lapset vain aikuisen seurassa. Lähempänä rantaa sijaitsevalla uima-altaalla on liukumäkiä nuoremmille lapsille.
*Kivinen hiekkaranta, vedessä kalliota/kiviä. Vaikka uutta hiekkaa tuodaan rannalle säännöllisesti, vievät aallot sen joskus mennessään. Rannalla on uimalaituri, jolla ponnahduslauta.
**Alanyaan. Konaklin keskustaan 3,3 km. Alanyaan liikennöivät paikallisbussit pysähtyvät hotellin luona muutamia kertoja päivässä.
***Päärakennuksessa on hissit.
Hotellin ovien korkeus 180–185 cm.
Ranta-alue, paikallisliikennettä. Paikallinen luokitus: 1.class Holiday Village.

Osoite

Pamukyeri Mah. Konakli, Alanya.

Puhelin

+90-242-565 13 71/02 12.

Pariisin 15 parasta ilmaista kohdetta


Romantiikan kehto Pariisi on yksi Euroopan kalleimmista ja samalla kiehtovimmista kaupungeista. Lompakon saa helposti tyhjennettyä vaateliikkeisiin sekä ravintoloihin. Mutta ei hätää, sillä Pariisissa voi kokeaja nähdä paljon asioita myös ilmaiseksi!
Iltalehti kasasi Pariisin 15 kohdetta, joihin ei tarvitse maksaa penniäkään sisään!
1. Notre Damen katedraali

Goottilainen paholaispatsaiden ympäröimä katedraali on yksi kaupungin tunnetuimmista kohteista. Jonojen pituus saattaa koetella hermoja. Vaihtoehtoisesti Notre Damen piikikkäitä kattomuotoja voi ihailla läheisen Seine-joen vierustalta.
2. Antiikkimarkkinat

Le Marché aux Puces de St-Ouen -markkinat tulisi olla jokaisen matkaajan listalla. Tarjolla on hämmästyttävä määrä antiikkia. Karhuntaljat ja marmoripatsaat lisäävät monipuolisten markkinoiden viehätystä.
3. Champ de Mars

Hissi Eiffelin tornin huipulle voi olla kallista puuhaa, mutta onneksi näkymät alhaalta päin ovat yhtälailla hulppeat. Champ de Marsin nurmikenttä ja kukkaistutukset ovat viimeisen päälle laitettu paikka romanttiselle piknikille. Iltahämärällä nurmikentällä voi seurata Eiffelin tornin valoshow'ta.
4. Père Lachaise -hautausmaa

Pariisin kuuluisa hautausmaa on aikamatka menneisiin suuruuksiin. Siellä voi törmätä niin Jim Morrisonin pullojen reunustamaan hautaan kuin Oscar Wilden huulipunasuukoilla peitettyyn hautaholviinkin. Puiden reunustamat kävelytiet ja lintujen ääntely tekevät Père Lachaisesta yhden Pariisin idyllisimmistä paikoista.
5. Musée d'Art Moderne de la Ville de Paris

Kyseinen museo on kuin pikajuna ranskalaisten surrealistiseen taiteeseen.Braquen kubistiset teokset lepäävät täällä Matissen tanssijoiden kanssa. Kokonaisuus on varsin viehättävä ja erityisen laadukas.
6. Marché d'Aligren markkinat

Pariisin parhaat tuoretuotemarkkinat ovat herkkua niin vatsalle kuin silmillekin. Juustovuoret, paikallisten lihamestarien marmoripihvit ja loputtomat kukka-asetelmat edustavat maan parasta tarjontaa. Paras aika tutustua markkinoihin on heti aamusta, ja samalla kannattaa nauttia croissant kahvin kera.
7. Sacré Coeurin basilika

Tämä suosittu palatsimainen valkoisesta marmorista rakennettu kirkko sijaitsee Pariisin korkeimmalla kukkulalla. Näkymät koko kaupungin yli ovatkin henkeäsalpaavat. Kirkon kello, la Savoyarde, on yksi maailman suurimmista ja painaa 19 tonnia.
8. Musée Carnavalet
Pariisin historiaan keskittynyt museo on kiehtova aikamatka kaupungin syntyajoista viimeisimpiin trendeihin. Museon pysyvä näyttely on ilmainen ja tarjoaa kaikkea vaatetuksesta kaupunkisuunnitelmiin ja sisustukseen.
9. Parc des Buttes-Chaumont
Pariisin jyrkin puisto voi olla haaste jalkalihaksille, mutta se on kuin juhlaa muille aisteille. Nähtävillä on monenlaisia lintuja, tyylikkäitä kukkaistutuksia ja jopa vesiputous.
10. Belleville
Bellevillen kadut huokuvat ranskan vastarinnan aikaista historiaa ja monikulttuurisuutta. Alueen kiinalainen kortteli ja pienet taiteilijoiden pitämät liikkeet innoittavat mielikuvitusta. Käyskentele pitkin Rue de Bellevillen katua, jossa Edith Piaf syntyi katuvalojen alla.
11. St-Martinin kanaali

Liity trendikkäiden pariisilaisten seuraan veden äärelle. Viehättävä St Martinin kanaali on täydellinen kohde piknikille, ihmisten seuraamiseen tai tippakivien heittelyyn Amélie-elokuvan tyyliin. Kanaali sijaitsee Républiquen ja Gare du Nordin välissä.
12. Arènes de Lutèce
Pariisissa on pieni palanen antiikin Roomaa. Yli 2 000 vuotta vanha Arènes de Lutèce on itse asiassa kaikkien aikojen pisin amfiteatteri, joka sijaitsee latinalaisessa korttelissa. Vanhaan aikaan se toimi gladiaattoriareenana.
13. Théâtre du Lucernaire
Jos jokin on Pariisissa teatterin, elokuvan ja taiteen kehto, niin sen täytyy olla Théâtre du Lucernaire -keskus. Usein muuttuvat teemat ja uusimmat tuulet ovat vahvasti läsnä. Keskus tarjoaa monia ilmaisia kiinnostuksen kohteita, kuten usein vaihtuvan valokuvanäyttelyn.
14. Le Marais

Eläväinen Maraisin alue on loistava paikka rentouttavalle sunnuntaikävelylle. Seuraa kuningas Louis XIV:n jalanjälkiä, tutustu juutalaiseen kortteliin ja hämmästele monipuolista antiikkikauppojen kirjoa.
15. Ilmaiset museopäivät
Joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina voi tutustua ilmaiseksi Pariisin johtaviin museoihin. Tällöin voi lähteä Louvren galleriaan ihailemaan Mona Lisaa tai tutustua Musée d'Orsayn jättimäisiin kokoelmiin.
TEKSTI JA KUVAT DANIEL STÖCKLI
Lähde : Iltalehti.fi

Näin huima näky on maailman korkein torni – pilvenpiirtäjätkin jäävät jalkoihin


Tokiossa avattiin viime viikolla maailman korkein torni.

Tokion Skytree on nyt torneista korkein

Japanin pääkaupungissa Tokiossa avattiin viime viikolla maailman korkein torni, 634 metriä korkea Skytree. Tornin rakennustyöt kestivät lähes neljä vuotta.
Upeasta maamerkistä voi ihailla 360 asteen näkymiä yli Tokion, kun taas sen juurelta löytyy satoja ravintoloita, kauppoja ja huvittelupaikkoja. Hulppeasta turistinähtävyydestä lähetetään myös televisio- ja radiolähetyksiä.
Telegraph-uutissivuston mukaan Skytree-tornissa vieraili sen avauspäivänä yli 8 000 ihmistä. Tornin seitsemän ensimmäisen aukioloviikon aikana siellä pääsevät käymään vain nettikilpailussa lipun voittaneet vierailijat. Normaali lipunmyynti käynnistyy heinäkuussa.
Skytree on kuitenkin vain nimenomaan maailman korkein torni – korkein rakennus on edelleen DubainBurj Khalifa, joka kohoaa 828 metrin korkeuteen.
Katso kuva valmistuneesta Skytree-tornista Telegraphin sivuilta.
Lähde: Telegraph
Kuva: Flickr / Zengame

Varo vaaraa vedessä! Suosittu ranta Phuketissa suljettiin


Uimavalvojat ovat sulkeneet suositun rannan Phuketin eteläpuolella.
Rauhallinen ja paratiisimaiseksi kuvailtu Nai Harnin ranta on suljettu suurien aaltojen ja portugalinsotalaiva-nimisten, sinertävien, meduusaa muistuttavien polttiaiseläinten takia. 

Asiasta uutisoi Phuketwan.

Portugalinsotalaiva on yksi ihmiselle vaarallisimmista polttiaiseläimistä. Ne ovat kulkeutuneet rannalle aaltojen mukana. Portugalinsotalaiva ei ole yksilö vaan useista polyypeista koostuva lauttamainen muodostelma. Sen pisto voi olla kymmenen kertaa tavallista meduusaa voimakkaampi.
Portugalinsotalaivoja on nähty aiemminkin Phuketissa, mutta ei näin suurina määrinä. Ranta voidaan avata uudelleen, kunhan aallot ovat kuljettaneet ne taas pois.
Alueella on myös meduusoja. Meduusan pistoihin suositellaan etikkaa, portugalinsotalaivan pistoon se ei kuitenkaan auta.
Lähde : Iltasanomat.fi

Kreikan-matkaaja, katso ensi kesän tärkein rahavinkki


Kreikassa käydään uudet parlamenttivaalit 17. kesäkuuta. Mitä sen jälkeen tapahtuu, vaikuttaa lomailijankin elämään.
Kreikkaan lähtijöitä on aina evästetty ottamaan mukaan käteistä. Esimerkiksi monissa ravintoloissa ja pienissä liikkeissä ei ole ollut pankkikorttikoneita.
Nyt talouskriisi on johtanut tilanteeseen, jossa tämä neuvo on entistäkin tärkeämpi. Pankki- ja luottokortit eivät enää välttämättä lainkaan kelpaa maksuvälineenä.
Yksi tulevien vaalien seuraus voi olla, että Kreikka luopuu eurosta ja ottaa käyttöön entisen valuuttansa, drakman. Sen väistämättä devalvoituessa käteinen euro on kovaa valuuttaa. Siksi kreikkalaiset hamuavat nyt euroja.
Monet kauppiaat ja ravintoloitsijat hyväksyvät vain käteismaksun. Pankkiautomaatit humisevat tyhjyyttään, koska niistä on nostettu kaikki eurot.
Tämä ei kuitenkaan ole mikään syy olla matkustamatta Kreikkaan. On vain tärkeätä ottaa mukaan riittävästi käteistä, joko euroja tai dollareita.
Lähde : Matkaopaslehti.fi

Pitävätkö thaimaalaiset koskaan lomaa?


Thaimaalaiset tuntuvat olevan aina töissä. Lomaa ei pidetä edes opiskeluista, sen on huomannut Thaimaassa vaihto-opiskelijana ollut Piia.
Piia on opiskellut viimeiset neljä kuukautta Chulalongkornin yliopistossa Bangkokissa. Opiskelutahti on ollut hyvin erilainen ja vapaapäiviä ei varsinaisesti ole. Sama kova tahti tuntuu ulottuvan myös työelämään, kahdeksasta-neljään työaika ja lakisääteinen eläkeikä ovat vieraita käsitteitä.
– En oikeastaan tiedä, pitävätkö thaimaalaiset oikeasti koskaan lomaa. Aina, AINA, kun kävelen erään pienen (oikeasti, metri kertaa metri) vaatekojun ohi Siam Squaren sokkeloissa, siellä istuu sama kyömyselkäinen, vanha nainen silmät puoliummessa. Ikänsä puolesta hän näyttää kahdeksankymppiseltä ja siltä, että kuuluisi keinutuoliin neulomaan villasukkia, ei tinkaamaan t-paidoista turistien kanssa. Minun käy häntä sääliksi – eläkkeelle pääsy ei taida Thaimaassa olla samanlainen itsestäänselvyys kuin (ainakin vielä) Suomessa, kirjoittaa Piia blogissaan.
Lue lisää Piian BlogitThaimaallista-blogista!
Kuva: Colourbox.com
MTV3

Tämä on kesän edullisin matkakohde


Lennot Kööpenhaminaan ovat tällä hetkellä ennätysmäisen alhaalla.

Tanskaan pääsee nyt halvalla

Kesäsesonki korottaa lentohintoja keskimäärin 40 prosenttia, mutta lennot Kööpenhaminaan ovat ennätysmäisen edullisia, kertoo Suomen lentohintaindeksin raportti. Tanskaan pääsee matkustamaan halvalla lomakaudesta huolimatta.
Hintojen edullisuuteen ovat vaikuttaneet kasvava kilpailu ja uudet reitit maakuntakentiltä. Blue1 on avannut tämän vuoden aikana useita uusia reittejä Kööpenhaminaan, ja Tanskan turistiorganisaatiot odottavatkin suomalaisturistien määrän kaksinkertaistuvan kuluvan vuoden aikana.
Kööpenhaminan lisäksi edullisia lentoja on indeksin mukaan tarjolla Ryanairin hiljattain Turusta avaamille uutuusreiteille Lontooseen, Barcelonaan ja Malagaan.
Uusinta lentohintaindeksin julkaisua varten matkahakukone Travelmarket vertaili lentojen hintoja 18-24.6. välisenä aikana.
Lähde: Travelmarket
Kuva: Flickr / JamesZ_Flickr

Näin haet korvausta Hispanian matkoista


Näin haet korvausta Hispanian matkoista

23.05.2012
Matkatoimisto Hispania on asetettu konkurssiin. Yrityksellä on Kuluttajavirastossa vakuus, josta maksetaan korvausta valmismatkoista.
Hispania on myynyt muun muassa Azoreille, Maltalle ja Hurghadaan suuntautuvia valmismatkoja. Valmismatkana pidetään kahden tai useamman matkailupalvelun yhdistelmää, joka myydään yhdistettyyn hintaan.
1) Jos olet ostanut valmismatkan välittävältä matkatoimistolta, ota yhteys matkatoimistoosi. Saat rahasi takaisin sieltä, mikäli välittäjä ei ole vielä siirtänyt maksuja Hispanialle.
2) Jos olet maksanut matkasi osittain tai kokonaan luottokortilla, ota yhteyttä luottokortin myöntäjään. Jos haet korvausta luottoyhtiöltä, et enää voi hakea sitä Kuluttajaviraston vakuudesta.
3) Jos olet maksanut matkan suoraan Hispanialle tai matkan välittävä matkatoimisto on siirtänyt rahat sille, toimita sähköinen korvaushakemus Kuluttajavirastoon.
Jos sinulla ei ole mahdollisuutta käyttää sähköistä lomaketta, voit pyytää paperilomakkeen Kuluttajavirastosta, puh. 050 421 5500.
Korvaushakemukset tulee toimittaa Kuluttajavirastoon 31.8.2012 kello 16.15 mennessä. Päätösten teko korvauksista voi alkaa vasta sen jälkeen.
Mistä kuluista voi hakea korvausta?
Valmismatkasta voi hakea korvausta Kuluttajaviraston hallussa olevasta vakuudesta seuraavista kuluista:
• Matkustajien paluukuljetus ja majoitus matkakohteessa paluukuljetukseen saakka, jos matkaan sisältyi majoitus.
• Kuluttajien maksamat ennakkomaksut ja keskeytyneestä matkasta käyttämättä jääneen matkan osuus.
• Valmismatkan ostoon oikeutetut vastikkeelliset lahjakortit.
• Jos asiakas on maksanut valmismatkaan kuuluvan majoituksen uudelleen, vakuudesta korvataan hotellimajoitus alkuperäisen sopimuksen mukaisesti.
• Pelkästä tilauslentokuljetuksesta.
Mistä kuluista ei voi hakea korvausta?
Vakuudesta ei korvata esimerkiksi
• Menetetystä työajasta aiheutuneita taloudellisia menetyksiä.
• Matkavakuutusta.
• Rokotuksista aiheutuneita kuluja.
• Korvausta mielipahasta, joka aiheutui pilalle menneestä lomasta.
• Matkakohteessa ostettuja retkipaketteja.
Näitä korvauksia voi hakea konkurssipesältä, ja ne käsitellään konkurssivalvonnassa muiden velkojien vaatimusten tapaan.
Jos olet ostanut Hispanialta pelkän majoituksen tai muun yksittäisen matkailupalvelun, korvauksen hakeminen riippuu matkan maksutavasta.
• Jos olet maksanut matkan luottokortilla, tee oikaisupyyntö luottoyhtiölle. Luottokortilla maksaneella asiakkaalla on oikeus pidättäytyä laskun maksamisesta. Jos olet jo maksanut laskun, sinulla on oikeus saada rahat takaisin siltä luotonantajalta, joka on rahoittanut kaupan.
• Jos olet maksanut matkan muulla tavoin, esimerkiksi käteisellä, ole yhteydessä käräjäoikeuden määräämään pesänhoitajaan, joka laatii pesäluettelon. Pesänhoitaja on Sami Uoti, Asianajotoimisto Uoti, Sotamaa & Welin Oy.
Kuluttajavirasto, Haapaniemenkatu 4 A, 7. krs., PL 5, 00531 Helsinki, puh. 010 19 4700.

Suomalaiset: Nämä asiat raivostuttavat matkakumppanissa

Jopa 66 prosenttia MTV3 Matkailun lukijoista kertoo saaneensa taakakseen ikävän matkakumppanin. 34 prosenttia vastanneista on ollut tyytyväinen matkakumppaniinsa.





– On rasittavaa matkustaa henkilön kanssa, joka ei puhu vieraita kieliä. Joudun aina olemaan tulkkina ja hoitamaan kaikki asiat bussilippujen ostot, ravintolassa ruoan tilaamisen ja muun sellaisen, kertoo matkakumppaniinsa tympääntynyt lukija.
Suunnitelmat matkan sisällöstä eivät aina mene yhteen.
– Matkalla päivän suunnitelmat ja paikkojen etsimiset ja kartan lukemiset yms. saa tehdä itse kun matkakaveri kulkee vaan siinä siivellä eikä itse tee asian eteen mitään, pyynnöistä huolimatta! Ollaan sitten niin väsyneitä ettei jaksa lähteä mihinkään illalla kuppilaan iltaa viettämään ja päivisinkin vaan halutaan olla majapaikassa kun väsyttää! Kyllä se vaan niin on että parasta matkaseuraa olet sinä itse, ei tarvitse kuunnella toisen narinoita.
– En ymmärrä ihmisiä, joiden suurin huvi lomalla on nukkua 12 tuntia vuorokaudessa. Jos hotellin seinien sisällä viettää näin paljon aikaa niin eikö olisi sama jäädä kotiin? Enää en lähde näiden tyyppien kanssa reissuun, tai ainakin teen oman päiväohjelmani itse!

"Siedän kinastelua"

– Matkustamme aina yhdessä, pientä kinaa tulee, koska olemme itsepäisiä. Mutta olemme sisaruksia, teen kaikkeni siskon puolesta.
Myös matkakumppanin nipotus on harmittanut suomalaisia. Toisaalta, moni on myös valmis matkustamaan yksin, jotta epäselvyyksiltä vältyttäisiin.
– Yhteiselle reissulle pitää lähteä joustavin mielin ja tietoisena siitä, että kompromisseja on tehtävä seuransa eteen. Yksinkin voi tietty lähteä, mutta silloin matkan luonne on aivan toisenlainen.
– Ymmärrän yleensä lähteä reissuun yksin. Mökkikeikat ja risteilyt kaveriporukalla menee lähes aina ok, mutta ulkomaanmatkoilla pidän siitä, että ei tarvitse arpoa ja suunnitella, vaan voi mennä extempore-mentaliteetilla ja tavata ihmisiä paikanpäällä!

Maailmalla ihmetellään suomalaistapahtumaa: “Omituisin paikka syödä”


Kansainvälinen CNNGo-matkailusivusto on kiinnittänyt huomiota viikonloppuna vietettyyn Ravintolapäivään. Ravintolapäivä herättää huomiota – erikoinen ruokakokemus CNNGo.com listasi hiljattain suomalaiskeksintö Ravintolapäivän oudoimmaksi paikaksi syödä. Ravintolapäivän lisäksi maininnan ansaitsivat muun muassa Taiwanin vessaravintola, merenalainen malediivilaisravintola sekä Ukrainan ravintolana toimiva jättimäinen hauta-arkku. Matkailusivusto ihasteli Suomen “ravintoloita, jotka katoavat seuraavana päivänä”. Ravintolapäivän ydintiimiin kuuluvan Kirsti Tuomisen mukaan vuoden ikäisen projektin saama kansainvälinen huomio tuntuu hyvältä, muttei suinkaan ole itseisarvo. – Kaikkein hienoimmalta tuntuu itse tapahtuma, onnistunut Ravintolapäivä. Lauantaina paikat olivat jälleen täynnä ihmisiä ja ruoka myytiin loppuun monessa paikassa, Tuominen kertoo Rantapallolle. Tuomisen mukaan Ravintolapäivästä on kirjoitettu viime aikoina paljon myös Venäjällä sekä Saksan ja Puolan kaltaisissa eurooppalaismedioissa. Yksivuotias Ravintolapäivä on menestys Lauantaina viidennen kerran järjestettyyn Ravintolapäivään osallistui 711 ravintolaa 19 eri maassa. Vaikka tapahtumaa ei ole varsinaisesti puskettu eteenpäin, on se lähtenyt leviämään ihmisten innokkuuden myötä. Yllätyksiin tottunut tekijätiimi ei enää helposti häkelly osallistujamaiden määrän kasvaessa. - Tällä kertaa mukana oli todella paljon lapsia – meille onkin kasvamassa upea uusi sukupolvi, jolle Ravintolapäivä on aivan normaalijuttu, Kirsti miettii. Kirsti itse laskeskelee ehtineensä piipahtaa lauantaina noin 15 ravintolassa. Erityisesti mieleen jäi illan viimeinen etappi, Tervasaaren telttasauna, jonka mahtavasta mattolaituritunnelmasta pääsivät nauttimaan myös muun muassa Lontoosta, New Yorkista ja Tokiosta saapuneet vieraat. Seuraavan kerran Ravintolapäivää vietetään sunnuntaina 19. elokuuta. Lähde : http://www.rantapallo.fi

Turkki - Alanya - Blue Village - Pascha Bay


Perhehotelli Blue Village Pascha Bay sijaitsee aivan rannan äärellä noin 10 km Alanyan ulkopuolella. Hotellilla on suuri allasalue, lastenkerhot ja runsaasti erilaista toimintaa perheille. Huoneistoissa on tilaa jopa seitsemälle, ja mikäli haluatte asua erityisen mukavasti, on hotellilla premiumhuoneistoja. Myös välipalat ja jäätelöt sisältävä All Inclusive on varattavissa etukäteen lisämaksusta. Hotellissa on kodikas tunnelma, rauhallinen ympäristö ja henkilökunta, joka huolehtii niin isommista kuin pienemmistä vieraistaan. Ei olekaan siis mikään ihme, että monet asiakkaat palaavat Pascha Bayhin aina uudelleen. Ja kun vielä kaikki huoneistot ovat uudistettuja ja ilmastointi sisältyy matkan hintaan, on Pascha Bay vain parantunut entisestään. Sillä aikaa kun lapset viettävät aikaansa uusien ystävien seurassa lastenkerhossa, on aikuisilla mahdollisuus nauttia hieronnasta tai rentoutua vain aikuisille tarkoitetulla rauhallisella alueella. Minidisko, aktiviteetteja perheelle ja vuorokauden ympäri palveleva allasbaari Pascha Bayssä on tekemistä kaikille perheenjäsenille. Miltä kuulostaisi esimerkiksi: Vesijumppaa ja allasleikkejä isossa altaassa Vesiliukumäkiä perheen pienimmille Loikoilua rannalla, altaalla tai laiturilla Rantalentopalloa, tennistä, kuntosali tai hyvin varustettu hamam Aarrejahtia ja vesileikkejä Bamseklubissa ja Super Kids -kerhossa 3–12-vuotiaille (paikat varattava ennen matkaa) Tapaa Bamse ja hänen ystävänsä pari kertaa viikossa Pohjoismaisten artistien järjestämää viihdeohjelmaa viisi kertaa viikossa Kokkaatko itse tai varaatko aamiaisen, puolihoidon tai All Inclusiven? Päätä itse. Paschan kaupasta voit tehdä kaikki ruokaostokset, ostaa välipalat ja juomat, mutta jos varaat ateriat etukäteen, syövät alle 12-vuotiaat ilmaiseksi. Hotellin ravintoloissa on tarjolla runsaat noutopöydät, jotka kaikki sisältyvät All Inclusiveen. Mikäli haluat syödä hieman ylellisemmin, on hotellilla myös à la carte -ravintola (ei sis. All Inclusiveen). Kokeile myös hotellin ulkogrilliä! Varaat vain etukäteen jonkin grilleistä, jolloin ruoka ja astiat sisältyvät hintaan, mutta grillauksen hoidat itse. Omat juomat mukaan. Vartissa Alanyaan Paikallisbussilla pääset vartissa Alanyaan. Basaarien hulina, ravintolat ja ostokset odottavat Alanyassa, jos kaipaat vaihtelua hotellielämään. Perushintaan sisältyy: Majoitus huoneistossa, ei aterioita.